Torstaina treenailtiin Hollolassa Katin ja Lassen sekä Marian ja Markon kanssa. Suunnitelmissa oli aksa treenit, mutta aikalailla tokon puolelle meni. Alvinin kanssa paikallaoloa, maahan menot ja istumaan nousut tosi  tosi huonoja, mutta onneksi itse paikallaolo oli hyvää ja levollista. Yksilöliikkeinä liikkeestä istumista, ruutua, luoksetulon pysäytystä ja avo-hyppyä. Loppuun vielä Markon avustuksella kierrosten nosto treeniä.

Myös Emppuli pääsi kentälle tekemään jääviä, ruutua, seuraamista, kaukkareita ja luoksetuloa pysähdyksillä. Ei olla treenattlu ja se näkyi, mitkään liikkeet eivät olleet hyviä, paitsi jäävät. Ruutu ei edes ekalla löytynyt ja seuraaminen aivan luokatonta. Se täytyy sanoa, että Emppuli kyllä yrittää, oikeastaan ihan liikaakin ja eihän se koiran syy ole ettei se noita liikkeitä paremmin osaa. Jotenkin ei vaan omat rahkeet riitä, tuohon vauhtiin ja sähellykseen.

Ketun vallatessa kentän, siirryimme aksa hallin puolelle. Alvin pääsi tekemään Katin kanssa baby-puomia ja hyppy-putki yhdistelmää.

Perjantaina oltiin Satun vetämissä aksa treeneissä Hollolassa. Kati meni Alvinin kanssa. Ohjelmassa oli valssia ja kiertoja kahdella hypyllä ja putkella.

Lauantaina oltiin koko päivä MapleYard- koulutuspäivässä Vesivehmaalla. Meidän ryhmän kouluttajan oli Nina. Olipa kiva päästä Nina koulutettavaski pitkästä aikaa. Alvinen ttreenasi yllätysyllätys luoksetulon pysäytystä. Jäävistä olin vähän huolissani maahanmenon tekniikasta, sillä takapää menee maahan selvästi etupäätä hitaammin ja se saa omasta mielestäni koko liikkeen näyttämään hitaalta - Nina kommentti mukaeltuna oli, että älä tee tuosta ongelmaa, ehkä tuo on parasta mitä Alvin pystyy tekemään ja jos tota rupeaa hinkkaamaan niin saattaa hävittää iloisuuden (oon tainnut saman kommentin kuulla aikaisemminkin, kai se sitten on vaan uskottava ) Takapään käyttöä täytyy taas alkaa treenaamaan ihan erikseen.  Toisessa osiossa tehtiin taas vähän luoksetulon pysäytystä, tunnaria ja AVO - hyppyä. Hypyssä keskityttiin paikkaan ja istumisen nopeuteen. Olipa tosi mukava päivä! Ja voi miten ylpeä oli Alvinista, sillä se rauhoittui vapaana tuolini juureen kokopäiväksi, vaikka kentällä oli jos jonkinlaista häriötä treenaavia, leikkiviä ja vuoroaan odottavia muita koira. Tuli sellainen tunne, että me ollaan täällä kentällä kaksistaan. Aivan mahtavaa! Ja hyvin jaksoi tehdä töitä, vaikka makasikin pari tuntia reporankana kentällä ennen omaa vuoroa.

Sunnuntaina pidettiin treenauksesta vapaa päivä. Lauantaina ihastelin mielessäni vesivehmaan maastoja ja oikein harmitti, kun Edi ei ollut mukana. En voinnut jäädä koulutuksen jälkeen lenkkeilemään, kun piti päästä viemään Ediä ulos. Sen verran kuitenin, jäín haaveilemaan siitä maastosta, että sunnuntaina oli pakko pakata koirat autoon ja hurauttaa samaan paikkaan lenkkeilemään. Niin autiota metsässä oli, että uskalsin Emppulinkin vapaaksi päästää. Olipa pojilla mukavaa ja itsellä aina hermo lepää, kun pääsee oikein kunnon metsään vaeltelemaan kiireettä.