Wau, olipa mukava ilta. Osallistuttiin mölleihin ja ykkösiin.

Mölli radalla itseltä kerta kaikkiaan loppui vauhti kesken, loppu suoralla oli 4 estettä joista jaksoin juosta 3. Ennen viimestä estettä pysähdyin, sillä "ajatuksella" että kyllä tuo koira tuon viimesenkin esteen hyppää, no toisin kävi Edi pyörähtikin takaisin. Saldona viisi virhettä ja aikakin pysyi ihanne ajan puitteissa. Ja ohjaajalle muistutukseksi, että kyllä se viimeinenkin este on vaan juostava!

Ykkösradalta otettiin myös yksi vitonen, joka sekin oli ihan ohjaajan oma moka! Kokonaisuutena rata meni kuitekin tosi tosi hienosti. Toisena esteenä oli kepit, itse ajauduin liian lähelle niitä joten Edi meinasi aloittaa pujoittelun väärältä puolelta. Radalla oli myös keinu mikä minun oli tarkoitus jättää välistä, kun sitä ei ole tähän mennessä harjoiteltu kuin yksittäisenä esteenä, mutta en ehtinyt tehdä mitään kuin Edi oli jo keinulla. Onneksi se kuitenkin meni todella mallikkaasti :)