Eilen illalla käytiin poikien kanssa Hollolan hallilla. Hallissa oli valmiiksi rakennettu agility rata, joten päädyinkin pitämään vain hauskaa koirien kanssa. Edi pujoitteli keppejä, kuin viimeistä päivää ja Alvin irtosi tosi hyvin esteille, muurille, A:lle ja putkeen. En siis pysynyt kummankaan koiran perässä, joten päästin pojat leikkimään keskenään ulkokentälle.  

Tiistaina käytiin Reijan kanssa Hollolan kentällä treenaamassa. Edille pitkä treeni. Teimme kaikki voittajan liikkeet paitsi, metalli- ja tunnistusnoudot, lisäksi treenattiin idaria, joka tällä kertaa ei sitten millään meinannut onnistua istumisen sijaan Emppuli seisoi kerta toisensa perään.

Alvin teki vaihteen vuoksi pitkän seuraamisen. Kontakti oli pysynnyt hyvin, mutta itsestäni osa käännöksistä olisi saannut mennä paremminkin.  Ruutua, jääviä, noutoa ja kaukokäskyjä treenattiin myös, näissä ei mitään ihmeellistä. Luoksetulossa pysähteli taas omineen, joten tehtiin aikas monta suoraa luoksetuloa. Alvin ja Kamu tekivät myös 3 minuutin piilo paikallaolon. Olis tosi mukava treenata ulkona kirkkaalla päivän valolla. Treenien jälkeen hypyttin Alvinia metrisen esteen yli, hyvin hyppäsi, ei tarvinnut minua edes saattajaksi esteelle.

Maanataina olin Alvin kanssa ringin treeneissä. Ohjelmassa meillä oli ruutua, suoraa luoksetuloa, oikeata ohjatun suuntaa ja noutoa.

Viime sunnuntaina treenattiinkin melkein koko päivä. Ensin Hollolassa kasvattaja-Tiinan kanssa n. 4 tuntia ja sen jälkeen vain kipaisin nopeasti kotona syömässä ja eikun illaksi renksun hallille treenaamaan. Itse olin tosi naatti, mutta koirat jaksoivat hyvin.

Viime lauantaina treenattiin Tiinan opastuksella renksussa. Emppu on jo aika hyvin pysynnyt hiljaa treeneissä, mutta nouto tuotti tuolloin aivan ylivoimaisia vaikeuksia aina piti lähdössä kiekaista. Yritettiin Tiinan kanssa, vaikka mitä ja jossain vaiheessa tuli sellainen tunne, että nyt tuo koira kyllä naureskelee partaansa ja pyörittää meitä aivan 6 - 0. Karjaisin oikein kunnolla, että nyt Edi riittää ja pyysin sen napakasti sivulle ja heitin kapulan oikein tomerasti hallin vastaiseen seinään. Meinattiin Tiinan kanssa revetä nauramaan, kun Edin käytös muuttui heti sellaiseksi "ok, siis ei enään enempää viihdettä luvassa, joten kai se on toi kapula haettava"  ja Emppuli teki oikein esimerkillisen noudon.