Hidasta seuraamista: Itse seuraaminen sujui hyvin, mutta liikkeelle lähdöt olivat huonoja. Tehtiin pari "lähtö" niin, että vain palkkasin ja vapautin. Minun on myös kiinnitettävä itse huomiota käskyn annon ja liikkeelle lähdön välisen ajan pituuteen, en saa lähteä liian nopasti liikkeelle ja toisalta aika ei saa myöskään olla liian pitkä. Kyllä tämä tästä. Mukavaa oli huomata, että tuo hidas seuraaminen itsessään on lähtenyt näin hyvin sujumaan.

Jääviä liikkeestä: Piti tehdä vain maahan menoja, mutta päädyin tekemään kaikkia jääviä sekaisin. Maahan menot ok, istumisessa annoin aika ison käsiavun, jolloin nekin ok ja jopa seisomiset onnistui. Oikeastaan Alvin onnistui tosi hyvin ja teki liikkeet niin hyvin kuin se ne tällä hetkellä osaa.

Luoksetulo: Tarkoitus oli ottaa 3 "luoksetuloa", 1. palkkaus pysymisestä, 2. oikea luoksetulo, 3. palkkaus pysymisestä. No, ihan noin pitkälle ei vielä päästy, ehkä ensi kerralla. Jättäessä itse nyökkään päätäni "tiedostamattani" alaspäin, siis mä tein tätä, jopa silloin kun oikein yritin olla tekemättä. Alvin on vielä hyvin herkkä kaikille nyökäytyksille, joten niinhän siinä kävi, että käskyn annon jälkeen Alvin oli maassa. Onnistumisia kuitenkin saatiin heti kun sain oman pääni hallintaan. Täytyypi ruveta pikkuhiljaa siedättämään Alvinia kaiken maailman nyökkäyksille. 

Itse jätöissä oli kuitenkin rauhallinen ja pysyi hyvin. Viimeisellä kerralla Marko, jopa juoksutti minut takaisin koiran sivulle ja tämänkin pysyi tosi hyvin. Loppuun tehtiin vauhti luoksetulo, niin että Marko piti Alvinia kiinni ja palkkasin sen lennosta.

Hypyn loppuosa: Tämä onnistui tosi hyvin.

Kosketusalusta: Jatkettiin siitä mihin sunnuntaina jäätiin. Vähän alussa ihmetteli, mutta hyvin se muistui mieleen. Tätä jo vähän vaikeutettiinkin niin, että markkeri oli vähän kauempana ja palkkasin Alvinin heittämällä namin maahan, jolloin sillä oli taas vähän pidempi matka takaisin markkerille. Kyllä oli taas kivaa sekä koiralla että ohjaajalla.