Collieiden vuorolla renksun hallilla. Edi aloitti ja tarkoituksena oli tehdä voittaja kisanomaisena kahdessa erässä. Seuraaminen aivan karmeeta, eikä edes ollut hiljaa. Sivulle tulo ja pydähdykset kuitenkin ok. En kyllä ymmärrä mikä tuohon auttais, vai antaisko olla vaan noin. Likkeestä istuminen oikein hyvä, jos ei oteta seuraamista huomioon. Luoksetulossa seisomaan pysähdys ei ollut niin napakka kuin Edi parhaimmillaan sen osaa, mutta maahan meno tosi hyvä. Ruutu, no tämän kanssa on vielä paljon tekemistä, jos vielä kisaamaan aijon. Ekalla kerralla kävi luoksetulon jättöpaikassa, sen jälkeen hallin vastakkaisella reunalla ja juuri kun olin kutsumassa sitä takaisin luokseni Edi suunnistikin suoraan ruutuun. Komensin maahan ja kävin palkkaamassa oikein super palkalla. Tämän jälkeen tehtiin ruutua vielä useamman kerran ja joka kerta kuin ruutu löytyi palkkasin Edin oikein kunnolla.

Alvin teki välissä, jos oikein muistan niin kaukokäskyjä sekä loppuun merkkiä markkerilla. Merkissä yritin, jo päästä eteenpäin ja lisätä siihen ohjatun noutokapulan haun. Ei onnistunut, kapula imi niin kovasti, että merkille meno jäi välistä. Palasin takaisin pelkän merkin treenaamiseen. Lyhyt nopea treeni.

Edillä voittajan loput liikkeet. Metalli noutoon karkasi ja äänteli lähtiessä. Kaukokäskyissä yhdessä s-i vaihdossa tuli hieman eteenpäin. Tunnistusnouto tehtiin helpotettuna, oman lisäksi oli vain 2 muuta kapulaa. Tähän olin tyytyväinen, oma löytyi suhteellisen rauhallisesti ja Edi pysyi hiljaa.

Loppuun vielä paikallaolo, johon osallistuivat Alvin ja Dot.