Johan on aikaa viimeisestä päivityksestä päässytkin kulumaan. Treenattu kuitenkin on, joitain treenejä on jäännyt välistä kovien pakkasten vuoksi. Pari kisanomaistakin treeniä on tullut tehtyä, viimeinen tänä maanantaina. Häiriötä oli tällä kertaa vähän vähemmän, joten treenikin sujui vähän paremmin. Jäävistä maahanmeno meni istumiseksi -> pitää totuttaa Alvinen reippaisiin käden heilutuksiin muissakin jäävissä, nyt reppana luulee käden heilutuksen tarkoittavan istumista. Luoksetulossa liikkeelle lähtö tosi epävarma, ennakoi kovasti pysähtymistä. Positiivista tässä ehkä oli se, että vaikka himmasikin vauhdin melkein kävelyksi, ei kuitenkaan pysähtynyt ennen käskyä ja pysähdyksen jälkee koira selkeästi tiesi mitä pitää tehdä ja tuli hyvällä vauhdilla sivulle -> täytyy vaan muistaa tehdä paljon paljon vauhtiluoksetuloja ja pysähdyksiä voisin tehdä tästä edespäin vain kierron kautta ainakin vähän aikaa. Noutoon taidettiin tarvita kaksoiskäsky, mutta muuten hyvä. Kaukkarit olisivat saanneet olla vauhdikkaammat ja ryhdikkäämmät, mutta ainakin ollaan menossa oikeaan suuntaan.

Edellinen kisanomaninen tehtiin edellisenä maanataina. Tämä menikin sitten suht penkin alle, mutta tuli tarpeeseen. Treenin paras ja arvokkain anti oli se, että käy kisoissa/treeneissä sitten ihan mitä vaan, niin itse on PYSYTTÄVÄ viilipyttynä. Nyt itse lähdin noihin häiriöihin mukaan ihan liikaa ja oma keskittyminen herpaantui ihan täysin.

Seuraaminen 9

- alussa jätätti, muuten paikka ok. 1. pysähdyksen jälkeen jätätti. Juoksu ok.

Maahanmeno 7,5

- hidas maahan, reagoi haukkumiseen, nousi istumaan liian aikaisin. Hallin ulkopuolelta kuului, joku pieni tappelun nujakka. En tiedä kumpi tähän reagoi enemmän minä vai koira, sillä muistan itsekkin ajatelleeni, että voi ei just kun me tehdään tätä kisanomaista. Hävettää oikein kirjoittaa tätä tähän, mutta jospa tämä auttaisi sen oman käytöksen / ajattelu mallin muutamisessa.

Luoksetulo 5

- hyvä odotus, ei pysähdy. Ei pysähdy ei kun ei pysäytetä. Sen verran meni konseptit sekaisin tuosta edellisen liikkeen pikku häiriöstä, että unohdin pysäyttää koiran. Ihailin vaan sen hyvää vauhtia ja ajattelin, että kiva kun tulee noin kovaa ja rennosti, vaikka just oli reagoinnut siihen haukkumiseen, eipä näytä  jäänneen mitään jumia päälle.

Liikkeestä seiso 8

- hyvä seiso, stressaa häiriöstä, istuu liian aikaisin. Hallin ovet olivat jäänneet auki ja ulkona leikkimässä ollut pikku pentunen viiletti tuhatta ja sattaa meitä morjestamaan.

Nouto 0

- ei mene kapulalle, säikkyy ääntä. Tiputtaa kapulan sivulle. Häiriö numero 3. oli se meille (joo, myönnetää ehkä mulle) pahin häiriö mitä tuolla hollolan hallilla voi sattua. Viime talvena huomasin saman asian, että vaikka Alvin ei koviin ääniin reagoi (esim. samaisen hallin rämisevät metalli ovet) niin tähän kylläkin. Eli tähän mennessä pahimmaksi  jutuksi on osoittautunut suhina, joka kuuluu lumen valuessa hallin katolta alas. Hallin katolle oli kerääntynyt  paljon lunta ja kun muiden koirat ei tätä ääntä pelkää, niin jotkut innokkaat ajattelivat käyttää ajan hyödyksi ja "ravistella"  lumia alas hallin katolta. Treenien jälkeen mentiin Alvinin kanssa yhdessä ravistelemaan niitä lumia. Nyt ei reagoinnut yhtään ja ihan oli kirsu kiinni hallin seinässä, vaikka sitä lunta sieltä seinältä alas tulikin. Mä oon kyllä surkea koiran ohjaaja suorastaan hysteerikko aina välillä. Tässä olisi oiva tavoite tälle vuodelle. Hysteerikosta viilipytyksi!

Kaukot 8

- vähän vajaat istumiset, muuten ok. Ennakoi istumisen lopussa.

Hyppy 8

- ohjaaja vartaloapu lopussa. Vino loppu. Muuten hyvä.