Katin kanssa tiistaina treenaamassa Hollolassa. Aloitettiin tokolla. Alvinen teki reipasta tuolin kiertoa. Pitkästä aikaa ruutua markkerilla. AVO-hyppyä, joka muuten ihan ok, mutta paikka voisi olla parempi. Läheltä i-s-i siirtymiä, jotka hyviä. Loppuun vielä peruuttamista ja takapään käyttöä. Aivan mahtavan kiva treeni.

Tokon jälkeen Kati aloitti taas maraton aksa treenit neljällä koiralla  Edi pääsi tekemään rataa, joka oli taas täynnä jos jonkinlaista mutkaa ja kiertoa. Hienosti meni ja aikakin oli tosi nopea. Edin braavuuri agilityssä on selvästikkin nuolemalla tehdyt kaarrokset. Se pienenä ja ketteränä koiranan pystyy kääntymään ja hyppäämään niin pienessä tilassa. Alvinen pääsi myös aksaamaan. Kati teki Alvinin kannssa samat harjoitukset, kuin mitä viime perjantaina tehtiin Peten harkoissa. Lisäksi tehtiin vielä putken pimeään päähän lähetystä. Oikein vauhdikas ja kiva treeni.