Lauantaina käytiin tokoilemassa HOT:n kentällä Tiinan, Katin ja Villen kanssa. Tarkoituksena oli kartoittaa missä vaiheessa nouto ja varsinkin luoksetulon pysäytys on tällä hetkellä. Aloitettiin tuolin kiertämisellä, jotka olivat nopeita ja iloisia. Seuraavaksi nouto liikkeenä ilman apuja. Hyvin A malttoi odottaa käskyä ja palautti kapulan ilman apuja sivulle. Ainut, että liikkui kummatkin matkat ravilla. Väliin kaukkarit, jotka hyvin. Loppuun se meille niiiiiiin vaikea luoksetulon pysäytys. Annoin vain käsimerkin ja samalla tömäytin jalalla maata. Mahtavaa Alvinen pysähtyi seisomaan, en meinannut millään uskoa, että se tosiaan teki sen. Tuijotin sitä ihmeissäni varmaan 10 sekunttia, ennenkuin edes tajusin palkata koko rekkusen. Olishan se pysähtyminen voinnut olla paljon nopeampikin, mutta olin vaan niin älyttömän tyytyväinen, joten laitoimme Alvinin kanssa leikiksi. Tosi kiva treeni ja sekin puolesta onnistunut, että Alvin oli koko ajan hyvän ja iloisen oloinen. Otettiin vielä ryhmä paikallaolo Kaapo, Dot ja Alvin Villen käskyttäessä. Ihan hyvin meni ja aikakin oli miltein 3 minuuttia.

Tokoilujen jälkeen jäimme vielä vähän aksaamaan. Yritettiin tehdä samat harkat kuin keskiviikkona.

Sunnuntaina oli tarkoitus vain nopeasti piipahtaa Vantaan näyttelyssä, jotta Kati ja Kaapo ehtii Villähteen agilityepiksiin. No toisin kävi, sunnuntaista muodostuikin sitten aikamoinen näyttelypäivä. Suuret onnittelut vielä Kaapolle ja Katille upeasti menneestä näyttelystä, PU2 ja SERTI 

Alvinen kävi myös Katin kanssa kehässä hienolla tuloksella ERI NUO1. Tuomarina oli ruotsalainen Hans Almgren.

Soopeli uros, 2v. Kaunis pää. Hyvä sukupuolileima. Hyvät leuvat ja purenta. Hyvin kannetut korvat, kevyesti taittuneet. Hyvä kaulan pituus. Runko saisi olla hieman pidempi korkeuteen nähden. Keskivanha luusto. Hieman luisu lantio. Terveet liikkeet, hyvä askel. Riittävästi karvaa vuodenaikaan nähden. Lämmin väri rungossa.