Viikko aloitettiin maantaina Nastolan tokocupilla. Ei mennyt läheskään niin hyvin kuin kaksi edellistä cup-kisaa. Paikalla makuussa kaikki vaikutti vielä hyvältä ja yritinkin tälläkertaa tehdä sen ihan kisanomaisesti  täydellä matkalla. Harmittavasti Kaapon vieressä ollut cockeri nosti ensin Kaapon ylös ja sen jälkeen tuli pyytämään Alvinia leikkimään. Alvin reesu yritti nostaa kaulaa ja kääntää päätään pois, noin 5 sekunttia pieni poika sinnitteli, mutta sen jälkeen oli Alvinkin noustava. Paikalla makuu uusittiin, mutta jo jäädessä oli levottoman tuntuinen, eikä se sitten enään onnistunutkaan. Yksilö liikkeisiin otin Alvinin aivan liian aikaisin autosta ja kehään mennessä paras vire oli jo tiessään. Yllättävän paljon Alvin otti häiriötä, kun kehät olivat tällä kertaa ihan vierekkäin. Mitään hirvittäviä liikevirheitä ei tullut, mutta ei todellakaan ollut meidän parasta osaamista.

Kotona ollaan tällä viikolla tehty, kapulan pitämistä ja sivulle tuloja.

Perjantaina Marian kanssa Löytyllä. Edikin oli pitkästä aikaa mukana. Edille liikkeestä istuminen ok, ruutu joka myös ok, tunnari joka melkein ok - toi oman, mutta nosti pienesti ensin viereistä kapulaa. Viimeiseksi kaukkarit, kylläpä meni vaikeaksi ja kun oli vaan tarkoitus palkata yhdestä hyvästä m-s vaihdosta, mutta mitä tekee Edi.... no varmaakin varmemmat m-i siirtymiset, joka kerta. Tarvittiin varmasti yli kymmenen yritystä, ennenkuin sain sen uskomaan, että kaukkarit voi alkaa myös m-s sarjalla.